Kuva Ilmari Nurmisesta tummalla taustalla

uuden ajan

Pormestari

Tampere on Suomen suunnannäyttäjä. Ilmari Nurminen on tulevaisuuden pormestari.

Sinä ratkaiset

Tampereen suunnan

Näissä vaaleissa valitaan Orpo-Purran hallituksen edustamien arvojen tai SDP:n johtaman vaihtoehdon väliltä Tampereella.Lupaan haastaa kokoomuksen edustaman kovan saksipolitiikan. Emme saa antaa periksi ratkaisuille, joissa ihmiset jaetaan voittajiin ja häviäjiin.Pormestarina haluan eturivissä puolustaa meidän vaihtoehtoamme. Siihen tarvitaan sinun tukeasi.

peruspalveluihin

Täytyy
panostaa

Tampereen keskeinen tehtävä on huolehtia laadukkaista peruspalveluista. Tässä keskiössä on etenkin koulutukseen panostaminen aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Lisäksi koko ajan monipuolisemmat liikunta, vapaa-aika ja kulttuuripalvelut ovat kaupungin sydäntä.

kaiken keskiössä

Arvot ja periaatteet

Haluan, että Tampere on pyrkii kaikessa toiminnassaan yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon, kansainvälistyteen, luonnon kunnioittamiseen sekä aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjumiseen. Haluan, että Tampere on toisistaan välittävä ja rakentaa rohkeasti elinvoimaista tulevaisuutta.

kaiken voi

tehdä reilummin

Kuntien vastuulla on työllisyyden hoito. Siinä on onnistuttava: on laitettava koulutus, elinkeinoelämä ja työllisyyspalvelut yhteen. Taloutta on tasapainotettava oikeudenmukaisella tavalla – emme saa leikata ensiksi niiltä, jotka tarvitsevat eniten tukea.

Tule mukaan!

Haluatko auttaa Ilmarin kampanjassa? Ota yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.

Ilmari Nurminen Tampereen pormestariksi

Ota yhteyttä
[email protected]
0505122189